Valikko
Saamelainen lastentarhanopettajakoulutus, varhaiskasvatuksen opettajakoulutus -hanke on päättynyt 31.12.2019
EtusivuTietoa meistäSaamelainen lastentarhanopettajakoulutus, varhaiskasvatuksen opettajakoulutus -hanke on päättynyt 31.12.2019
26.2.2020

Saamelainen lastentarhanopettajakoulutus, varhaiskasvatuksen opettajakoulutus -hanke on päättynyt 31.12.2019

MAINOSKUVA_tanjasanila.png

Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan järjestämä Saamen kielen ja kulttuurin erityistarpeet huomioivan lastentarhanopettajakoulutus -hanke yhteistyössä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa on päättynyt 31.12.2019.

Koulutuksen järjestämisessä olivat mukana myös Saamelaiskäräjät sekä Oulun yliopiston Giellagas-instituutti. Koulutus on käynnistyi joulukuussa 2016 ja päättyi joulukuussa 2019.

Koulutuksen aloitti yhteensä 20 opiskelijaa ja valmistui 8 opiskelijaa. Jatkavat opiskelijat suorittavat opintojaan Oulun yliopistoon kanditaatin ohjelman mukaisesti.

 

Koulutuksen päätteeksi hanke järjesti saamelaisen varhaiskasvatuksen juhlaseminaarin Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa kesäkuussa 2019. Seminaarissa keskityttiin saamelaisen varhaiskasvatuksen nykytilaan ja ajankohtaiseen tutkimukseen. Seminaari oli yksi alkuperäiskansojen kielten teemavuoden tapahtumista ja kaksipäiväinen seminaari koostui varhaiskasvatuksen asiantuntijaseminaarista ja saamelaisen lastentarhanopettajakoulutuksen juhlasta. Lisäksi samassa yhteydessä järjestettiin seminaari pienten lasten kielen kehityksen tukemisesta. Seminaariohjelma on edelleen nähtävissä täällä.

 

Seminaarin yhteydessä julkaistiin saamelaisesta varhaiskasvatusta käisttelevä kokoomteos Saamelainen varhaiskasvatus nyt – Arvot, käytänteet ja osallisuus arjessa. Kirjan ovat toimittaneet Maria Peltola, Pigga Keskitalo ja Rauni Äärelä-Vihriälä.

Kirja on saatavilla verkkoversiona Oulun yliopiston julkaisuarkistossa, JULTIKAssa.

 

Rahoittajana hankkeessa toimi Opetus- ja kulttuuriministeriö 380 000 eurolla.

 

Hankkeesta lisää artikkeleita Oulun yliopiston verkkosivuille, jonne pääset tästä.

Lue hankkeen mediatiedotteet vuodelta 2016 tästä.

 

Hankkeeseen sekä kirjaan liittyvät tiedustelut voi lähettää suunnittelija Maria Peltolalle, maria.peltola@oulu.fi. Hänen tutkijaprofiiliin pääset tästä.

koulutustarjonta-banneri.jpg Hakijalle

Sakk:sta valmistuu todellisia työelämän taitajia. Järjestämme koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Yrityksille ja yhteisöille tarjoamme työelämälähtöistä koulutusta sekä kehittämispalveluita.

Lue lisää
opiskelijalle.jpg Opiskelijalle

Tervetuloa opiskelemaan Sakk:een! Opiskelijalle osioon on koottu tietoja, jotka auttavat sinua opintojen aikana arjen käytännöistä selviytymiseen ja onnistumiseen opinnoissasi.

Lue lisää
Artesaani_vaaka.jpg Hankkeet

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käynnissä olevat ja päättyneet hankkeet.

Lue lisää
palvelut.jpg Palvelut

Sakk tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja muiden työelämän organisaatioiden kanssa. Kehitämme aktiivisesti palvelujamme tarjotaksemme ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Tarjoamme laajan valikoiman lupa-, pätevyys-, kortti- ja muita koulutuksia yrityksille ja yhteisöille.

Lue lisää
tietoa-meista-vaaka.jpg Tietoa meistä

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK), pohjoissaameksi Sámi oahpahusguovddáš (SOG), on saamenkäsityöhön, poronhoitoon ja saamen kieliin erikoistunut toisen asteen oppilaitos, joka järjestää monialaista ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille.

Lue lisää
paakuva-virtuaalikoulu.jpg Virtuaalikoulu

Virtuaalikoulun opinnot ja muut palvelut toteutetaan etänä erilaisissa verkkoympäristöissä.

Lue lisää
Avoimet_ovet.jpg Ajankohtaista

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia

Lue lisää