Valikko
Yhdessä parasta! Pohjoinen
EtusivuHankkeetPäättyneet hankkeetYhdessä parasta! Pohjoinen

Saamelaisalueen koulutuskeskus on mukana valtionavusteisessa henkilökohtaistamisen kehittämisen ja laadun varmistamisen verkostohankkeessa.


Tavoite

Hankkeen tavoitteena on varmistaa ja yhtenäistää laaja-alaisemmin oppilaitoksissa Parasta -ohjelmissa tuotettujen ammatillisen koulutuksen ydinprosessien materiaalien ja toimintamallien toimeenpanoa opetus- ja ohjaushenkilöstön sekä työelämän ja pedagogisten palvelujen kesken. Opiskelijoiden ja työelämän asiakkaiden osallistaminen kehittämistyöhön tehdään arjen yhteistyössä. Alueverkostoon muodostetaan yhteiskehittämistä varten vertaisvalmentaja- tai luotsiverkosto ja oppilaitoksittain nimetyt vertaisvalmentajat ja luotsit ovat osa muodostettavaa valtakunnallista vertaisvalmentaja- ja luotsiverkostoa.

SAKK:n toimintasuunnitelman mukaan tavoitteenamme on toimia hankkeessa aktiivisena osatoteuttajana ja tehdä yhteistyötä hankeverkostossa. Vertaisoppimisen avulla voimme jakaa hyviä käytäntöjä pohjoisen verkoston muiden osatoteuttajien kanssa ja juurruttaa muilta hanketoimijoilta saatuja hyviä käytäntöjä ja toimintatapoja oppilaitoksen omaan toimintaan. Oppilaitoksen tavoitteena on myös käynnistää luotsitoiminta hankkeen teemojen ympärille.

Tavoitteenamme on myös kirkastaa ja yhdenmukaistaa HOKS-prosessin eri vaiheita sekä varmentaa opettajien HOKS-osaamista. Hankkeessa juurrutetaan yhdenmukaiset HOKS-, KOSO- ja OPSO-käytänteet toimintaan sekä tehdään käytänteistä prosessikuvaukset oppilaitoksen yhteisiin toimintaperiaatteisiin sekä tutkintokohtaisiin toteutus- ja arviointisuunnitelmiin.  Keskeisenä tavoitteena on myös aikaansaada ja lisätä eri alojen kumppanuussopimuksia sekä toteuttaa työpaikkaohjaajakoulutuksia monipuolisella, työelämälähtöisellä koulutustarjonnalla.    

Pohjoisen alueverkostoa koordinoi Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU. Valtakunnallisesta kokonaiskoordinaatiosta vastaa Tampereen seudun ammattiopisto Tredu. Pohjoisen alueverkostossa toimivat lisäksemme Ammattiopisto Luovi, Koulutuskeskus JEDU, Kainuun ammattiopisto KAO, Lappia, Kpedu, OSAO, Koulutuskeskus Brahe ja Suomen Diakoniaopisto.

Toteutus
17.6.2020-30.4.2022

Rahoittaja / budjetti
Opetushallitus

Yhteystiedot:
Raisa Järvenpää, raisa.jarvenpaa@sogsakk.fi
Tomi Guttorm, tomi.guttorm@sogsakk.fi

koulutustarjonta-banneri.jpg Hakijalle

Sakk:sta valmistuu todellisia työelämän taitajia. Järjestämme koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Yrityksille ja yhteisöille tarjoamme työelämälähtöistä koulutusta sekä kehittämispalveluita.

Lue lisää
opiskelijalle.jpg Opiskelijalle

Tervetuloa opiskelemaan Sakk:een! Opiskelijalle osioon on koottu tietoja, jotka auttavat sinua opintojen aikana arjen käytännöistä selviytymiseen ja onnistumiseen opinnoissasi.

Lue lisää
Artesaani_vaaka.jpg Hankkeet

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käynnissä olevat ja päättyneet hankkeet.

Lue lisää
palvelut.jpg Palvelut

Sakk tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja muiden työelämän organisaatioiden kanssa. Kehitämme aktiivisesti palvelujamme tarjotaksemme ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Tarjoamme laajan valikoiman lupa-, pätevyys-, kortti- ja muita koulutuksia yrityksille ja yhteisöille.

Lue lisää
tietoa-meista-vaaka.jpg Tietoa meistä

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK), pohjoissaameksi Sámi oahpahusguovddáš (SOG), on saamenkäsityöhön, poronhoitoon ja saamen kieliin erikoistunut toisen asteen oppilaitos, joka järjestää monialaista ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille.

Lue lisää
paakuva-virtuaalikoulu.jpg Virtuaalikoulu

Virtuaalikoulun opinnot ja muut palvelut toteutetaan etänä erilaisissa verkkoympäristöissä.

Lue lisää
Avoimet_ovet.jpg Ajankohtaista

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia

Lue lisää