Valikko
Toiminta Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa

Toiminta Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa

Arktista pedagogiikkaa -hanke dokumentoi yhdessä pohjoissaamen linjan opiskelijoiden kanssa SuomiSápmi 100+100 -juhlaa Inarissa Sajoksessa ja Siidassa saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2017. Opiskelijat haastattelivat juhlaan osallistuvia lapsia iPadeilla sekä myöskin juhlissa vieraillutta Suomen tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä (video). Lisäksi päivän aikana otettiin paljon kuvia koulun instagramiin. Videokooste lasten haastatteluista.

kuva_posaku.jpg

 

11.10.2017 Luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon, luontoalan ja porotalouden osaamisalojen opiskelijoita koulutettiin suunnittelemaan ja kuvaamaan luonnossa toimimiseen liittyviä videoita. Opiskelija oppivat myös editoimaan kuvaamiaan videoita.

9.10.2017 Matkailualan perustutkinnon opiskelijoille pidettiin koulutus työssäoppimisen raportoinnissa hyödynnettävävästä Google Drive -pilvipalvelusta.

16.8.2017 Pohjoissaamen kielen ja kulttuurin opiskelijoille järjestettiin koulutus blogin perustamisesta ja kirjoittamisesta.

2.5.2017 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijoiden kanssa suunniteltiin ja toteutettiin opinnäytetyöhön liittyvä kuvakollaasi Windows Movie Makerilla.

12.4.2017 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijoiden kanssa editoitiin edellisellä kerralla kuvatut videot näytellyistä potilaskohtaamisista.

10.4.2017 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijoiden kanssa toteutettiin edellisellä kerralla suunnitellut apuvälineitä kuvaavat laminoidut viuhkat.

6.4.2017 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijat kuvasivat apuvälinelainaamon tuotteita ja laativat niitä apuna käyttäen suunnitelman laminoitujen viuhkojan toteutukseksi. Viuhkojen tarkoituksena on toimia apuna saamen kielen opetuksessa ja käytännön hoitotilanteissa.

4.4.2017 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opetuspilottien toteutus opiskelijoille. Opiskelijat pääsivät videokuvaamaan iPadeilla käsikirjoituksen mukaan näytellyn potilaan hoitotapahtuman.

16.3.2017 Lapin yliopistosta Pigga Keskitalo ja Päivi Rasi luennoivat opettajille tutkimuksen tekemisestä hankkeen toimenpiteistä.

22.2.2017 Luonto- ja ympäristöalan, porotalouden osaamisalan opiskelijoille pidettiin koulutus miten ruotsinkieltä voi opiskella mm. puheen tallennuksen kautta. Tallennusvälineenä koulutuksessa käytettiin Whatsup-palvelua.

7.2.2017 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon, saamenkäsityöalan (kovien materiaalien) opetuspilotti toteutettiin. Koulutuksessa tutustuttiin Windows elokuvatyökaluun ja sen käyttöön opiskelijoiden kuvaamien videoiden muokkaamisessa.

6.2.2017 Saamelaisten kansallispäivän dokumentointi yhdessä pohjoissaamen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat haastattelivat kansallispäivän viettoon osallistuineita ja kuvasivat tapahtumaa sosiaaliseen mediaan.

1.2.2017 Pohjoissaamen kielen ja kulttuurin opiskelijoille koulutus saamelaisten kansallispäivän dokumentoimiseksi. Koulutuksessa opiskelijat oppivat käyttämään iMovie-editointiohjelmaa.

19.1.2017 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon, koru- ja jalometallialan toteutettiin opetuspilotti. Aiheena oli videoiden editointi. indows Movie Makerilla.

2.1.2017 ja 24.1.2017 Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon koulutuspilottien koulutus opiskelijoille. Koulutuksen aiheena oli Google Drive ja Docs sekä niiden käyttö työssäoppimisen raportoinnissa.

19.12.2016 Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon opiskelijoille pidettiin koulutus Google Drive -pilvipalveluista Docsin hyödyntämisessä työssäoppimisraportoinneissa.

13.12.2016 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon, koru- ja jalometallialan opiskelijoille ja opettajalle Google Drive koulutus. Koulutuksessa osallistujat oppivat hyödyntämään pilvitallennustilaa.

24.11.2016 Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon, koru- ja jalometallialan opettajalle koulutus GoPro-kameran käytöstä korunvalmistuksen työvaiheiden kuvaamisessa.

23.11.2016 Luonto- ja ympäristöalan, porotalouden osaamisalan näyttötutkinto-opiskelijoille koulutus Google Drive ja Docs käytöstä.

21.11.2016 Luonto- ja ympäristöalan, porotalouden osaamisalan opiskelijta, jotka suorittavat tutkinnon näyttöjen perusteella, järjestettiin koulutus Moodle-oppimisalustasta sekä Googlen pilvipalveluista Driveen ja Docsiin.

16.11.2016 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijoille ja opettajille koulutus opetuspiloteista. Koulutuksen aiheena Google Drive ja Docs

14.11.2016 Matkailunalan perustutkinnon opiskelijoille koulutus iPad-ohjelmista. Koulutuksessa käytiin läpi ohjelmia Pages, Keynote ja Pixlr Express. Koulutus toteutettiin Adobe Connect -verkkokokousalustalla.

3.11.2016 Luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon luontoalan opiskelijoille koulutus opetuspiloteista

4.10.2016 Luonto- ja ympäristöalan, porotalouden osaamisalan opettajille koulutus Google-kalenterin käyttöön otosta

15.8.2016 alkaen opettajien tieto- ja viestintätekniikan pilottien työstöä ryhmäohjauksessa.

Pilottien teemoina ovat mm. pilvipalveluiden (Google Drive ja Docs), Instagramin ja Moodle-oppimisalustan monipuolinen käyttö. Nämä alustat ja sovellukset mahdollistavat esim. tallenteiden tekemisen ja jakamisen mobiililaitteilla vaikkapa monimuotoisen oppimispäiväkirjan tai (opetus-)videoiden muodossa. (Katso saamenkäsityön opiskelijoiden tuotoksia: https://www.instagram.com/sogsakk_dipmaduodji/  hashtagilla #ijahislooks2016.)

3.8.2016 "Arktinen pedagogiikka, uusi opettajuus ja uudet mediat" -worksopin uusinta.

13.6.2016 Arktista pedagogiikkaa -hankkeen workshop
Arktista pedagogiikkaa -hankkeen toimijoita kokoontui Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opettajien kanssa työpajaan Inariin. Pigga Keskitalo ja Päivi Rasi Lapin yliopistosta alustivat aiheesta "Arktinen pedagogiikka, uusi opettajuus ja uudet mediat". Sitä seurasi opettajatiimien huima ideointi erilaisista opetuspiloteista, joissa opiskelijoiden omilla videotuotannoilla tuetaan arktiseen luontoon, saamelaiskulttuuriin ja -elinkeinoihin liittyvän osaamisen kehittymistä. Kooste päivän kulusta videona.

 sakk_vaaka.jpg  vipuvoimaa-high70.jpg eu_sosiaalirahasti-high70.jpg Lapin_yliopiston_logo.png
 
 
 
 
Utsjoki_logo-high70.jpg Inari_Logo_SaameSin-high70.jpg Enontekio_high70.jpg ELY_logo_high70.jpg


koulutustarjonta-banneri.jpg Hakijalle

Sakk:sta valmistuu todellisia työelämän taitajia. Järjestämme koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Yrityksille ja yhteisöille tarjoamme työelämälähtöistä koulutusta sekä kehittämispalveluita.

Lue lisää
opiskelijalle.jpg Opiskelijalle

Tervetuloa opiskelemaan Sakk:een! Opiskelijalle osioon on koottu tietoja, jotka auttavat sinua opintojen aikana arjen käytännöistä selviytymiseen ja onnistumiseen opinnoissasi.

Lue lisää
Artesaani_vaaka.jpg Hankkeet

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käynnissä olevat ja päättyneet hankkeet.

Lue lisää
palvelut.jpg Palvelut

Sakk tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja muiden työelämän organisaatioiden kanssa. Kehitämme aktiivisesti palvelujamme tarjotaksemme ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Tarjoamme laajan valikoiman lupa-, pätevyys-, kortti- ja muita koulutuksia yrityksille ja yhteisöille.

Lue lisää
tietoa-meista-vaaka.jpg Tietoa meistä

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK), pohjoissaameksi Sámi oahpahusguovddáš (SOG), on saamenkäsityöhön, poronhoitoon ja saamen kieliin erikoistunut toisen asteen oppilaitos, joka järjestää monialaista ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille.

Lue lisää
paakuva-virtuaalikoulu.jpg Virtuaalikoulu

Virtuaalikoulun opinnot ja muut palvelut toteutetaan etänä erilaisissa verkkoympäristöissä.

Lue lisää
Avoimet_ovet.jpg Ajankohtaista

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia

Lue lisää